Elinkeinoministeri Lintilä vakuuttui vientiteollisuuden EDIH-konsortiosta


Elinkeinoministeri Mika Lintilälle esiteltiin Teknologiakeskus Pripolissa järjestetyssä tilaisuudessa Robocoast EDIH -konsortio, joka on hakenut yhdeksi Suomen European Digital Innovation Hubiksi (EDIH). EU:n seuraavalla ohjelmakaudella 2021-2027 käynnistyy Digital European Program (DEP), jonka moottoreina toimivat kansalliset EDIH-organisaatiot, joita Suomeen on tulossa 3-5. EDIH-organisaatioiden perusrahoitus on noin 1-2 miljoonaa euroa vuodessa, mistä DEP-ohjelma kattaa puolet. Toinen 50 % rahoituksesta on tarkoitus olla kansallista rahoitusta.

 

Robocoast EDIH -konsortio toimii valmistavan vientiteollisuuden ytimessä: Satakunnassa, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. MDI:n raportin mukaan näissä Robocoast EDIH -konsortion maakunnissa sijaitsee 16,5 % Suomen teollisuuden toimipaikoista, tuotetaan 19,5 % koko maan teollisuustuotannon jalostusarvosta ja 18,2 % tavaranviennistä. Siksi on selvää, että Robocoast EDIH -konsortio keskittyy vientiteollisuuden kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseen.

 

Robocoast EDIH -konsortion koordinaattori Mikko Puputti esitteli ministeri Lintilälle konsortion toimijat, toimintamallin, palvelut ja muutamia yrityslähtöisiä Robocoastin aikaisemmin toteuttamia projekteja, joissa digitalisaatiota on hyödynnetty yritysten liiketoiminnan kilpailukyvyn kehittämisessä, mikä on DEP-ohjelmassa toimivien EDIH-organisaatioiden ydintehtäviä. Puputin mukaan Robocoast EDIH on tasavertainen konsortio, jonka muodostavat UC Porin Data-analytiikan tutkimusryhmä, Satakunnan ammattikorkeakoulu (RoboAI), Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto, Vaasan yliopisto, Vaasan ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia, Centrian ammattikorkeakoulu ja Kokkolan yliopistokeskus. Robocoast EDIH -konsortion koordinaatio-organisaationa toimii Prizztech Oy.

 

Puputin esityksen jälkeen puheenvuoron saivat yritysten edustajat, jotka ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä Robocoastin kanssa. Cimcorpilta Tero Peltomäki (Vice President) ja Jyrki Anttonen (Technical Director) toivat esille Robocoastin kautta käynnistyneen yhteistyön Porin yliopistokeskuksen data-analytiikka-tutkimusryhmän kanssa. Cimcorpille paikalliset toimijat ovat tärkeitä ja tiivis alihankintayhteistyö on mahdollistanut laajan robotiikkakeskittymän muodostumisen Satakuntaan. Peltomäki kertoi myös Cimcorpin Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoiden suuresta kasvusta ja esitti lopuksi kiitokset Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkoselle lentoliikenteen tukemisesta.

 

Cimcorpin jälkeen vuorossa oli STEP Oy, joka tarjoaa kestäviä energiaratkaisuja teollisuusasiakkaille. STEP:n Roni Vahamäki (Commercial Business Manager) ja Juha Hjulgren (ICT Development Engineering) kertoivat, että STEP:llä on useita uusia projekteja käynnissä ja että STEP on aloittamassa Robocoastin kanssa tiiviin yhteistyön data-analytiikka-, IoT- ja AR-ratkaisujen käyttöönotossa, soveltamisessa ja kehittämisessä, minkä odotetaan tukevan STEP:n liiketoiminnan voimakasta kasvua.

 

Etäyhteyksien kautta tilaisuuteen osallistui kaksi Robocoast EDIH -konsortioon kuuluvaa ammattikorkeakoulua. Centrian TKI-johtaja Marko Forsell esitteli Centrian rakentamaa osaamiskeskittymää ja sen tuomaa vaikuttavuutta Keski-Pohjanmaalle. Forsellin mukaan Robocoast EDIH -konsortio mahdollistaa entistä laajemman kansainvälisen yhteistyön, mikä on pienelle korkeakoululle elinehto. Robocoast EDIH mahdollistaisi myös eri alueiden näkökulmasta tasavertaisesti toimivan mallin vientirannikon vetovoimaisuuden kasvattamiseksi.

 

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Business Manager Jarno Lötjönen esitteli kyberturvallisuuskeskus Jyvsectechin palveluita ja tutkimusympäristöä, mitkä ovat Euroopassa erittäin tunnettuja. Digitalisaation myötä kyberturvallisuuden merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa ja siihen liittyvät toimenpiteet ovat JAMK:n painopistealue Robocoast EDIH -konsortiossa.

 

Tilaisuuden loppukeskustelun yhteydessä kansanedustaja Eeva Kalli kommentoi, että on selvää, että Robocoast EDIH -konsortio tukisi koko vientirannikon teollisuuden kilpailukyvyn kehittymistä. Ministeri Lintilä teki yhteenvedon esityksistä toteamalla, että hän muistaa Cimcorpin hyvin aikaisemman vierailunsa yhteydestä ja sen että Porin seutu on varsin tunnettu robotiikasta. Vielä lopuksi Lintilä totesi, että Robocoast EDIH -konsortio vaikuttaa hyvin suunnitellulta kokonaisuudelta, jota hänen mielestään kannattaa viedä eteenpäin.

 

Pirita Ihamäki, Robocoast EDIH -konsortio