Emmi Koskinen – Satakunnan vuoden uusyrittäjä ja yleisön suosikki


Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2024 -tunnustuksen on valtakunnallisena Yrittäjän päivänä 5.9. saanut ulvilalainen Emmi Koskinen.

Myös yleisö valitsi Koskisen suosikikseen neljän finalistin joukosta. Voittaja kukitettiin ja palkittiin 3.000 euron rahapalkinnoilla, jonka lahjoittivat Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry, Prizztech Oy ja Satakunnan Yrittäjät.

Emmi Koskisen yritys, Pikkuhetki, tarjoaa pikkulapsiperheille yksilöllisiä hyvinvointi- ja terveyspalveluita Satakunnassa, ensisijaisesti kotikäynteinä. Pikkuhetken palveluihin kuuluvat vauvahieronta sekä kokonaisvaltainen lapsen uneen, ruokintaan ja kehitysvaiheisiin liittyvä ohjaus ja neuvonta. Emmi Koskinen on pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja–terveydenhoitaja ja on toiminut mm. lastenneuvolassa terveydenhoitajana. Elokuussa 2024 hän on valmistunut Satakunnan ensimmäiseksi BabyBalance®-hoitajaksi. Yrityksellä on vastaanottotilat Porissa ja 1.10. alkaen myös Ulvilassa. Koskinen on toiminut ensin sivutoimisena yrittäjänä noin vuoden ajan ja joulukuusta 2023 lähtien päätoimisena.

Uusyrittäjäkilpailun voittajan valitsi asiantuntijaraati, johon kuuluivat Jukka Hurrila (Satakunnan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja), Kati Suomi (Liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden apulaisprofessori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö) ja Jari Taimi (Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry). Raati perusteli valintaansa näin:

”Emmi Koskisen yrityksellä on uudentyyppinen ja rohkea palvelukonsepti, joka vastaa hyvin asiakkaiden tarpeisiin ja täydentää julkisia palveluita. Liikeideaansa Koskinen on testannut ja kehittänyt ansiokkaasti sivutoimisen yrittäjyyden kautta. Pienessä ajassa asiakaskuntaa on kertynyt hyvin. Asiakkaat ovat olleet palveluihin tyytyväisiä ja suositelleet palvelua toinen toisilleen. Koskinen jakaa asiantuntemustaan ja osaamistaan somessa, mm. lyhyillä videoilla. Sisällöntuotanto on muutenkin aktiivista ja liikevaihto lupaava. Yrittäjä on laajasti kouluttautunut ja aikoo kehittää itseään ja osaamistaan jatkossakin. Lisäksi on osannut hyödyntää monipuolisesti Uusyrityskeskus Enter Satakunnan maksuttomia neuvontapalveluja.”

Yleisöääniä Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2024 -kilpailussa annettiin 1116, joista Emmi Koskinen keräsi 453. Yleisöäänestys oli verkossa avoinna 10.–25. elokuuta. Yleisöääniä kilpailussa antaneiden kesken arvotun 50 euron arvoisen tuotepalkinnon voitti Annukka Anttila. Vuoden uusyrittäjän valittiin nyt kolmatta kertaa. Kilpailun järjestää Uusyrityskeskus Enter Satakunta. Uusyrittäjäkilpailun osallistumis- ja valintakriteereihin voi tutustua osoitteessa: www.entersatakunta.fi/vuodenuusyrittaja2024.

Finaaliin oli valittu kilpailuun ilmoittautuneiden joukosta neljä yrittäjää/yrittäjätiimiä: KakkuHeidi | Heidi Linja (Ulvila), Mediamaisen | Senni Valiola (Huittinen), Pikkuhetki | Emmi Koskinen (Ulvila) sekä SunWax Oy | Sani Ollaranta ja Outi Tenlen (Eurajoki). Yrittäjien / yrittäjätiimien esittelyt: www.entersatakunta.fi/uusyrittaja2024

Ensi vuoden uusyrittäjäkilpailuun ilmoittautuminen käynnistyy toukokuussa 2025.

Lisätiedot:

Pikkuhetki, Emmi Koskinen, puh. 0400 362 608, info@pikkuhetki.fi, www.entersatakunta.fi/pikkuhetki

Prizztech Oy, Jari-Pekka Niemi, puh. 044 710 5350, jari-pekka.niemi@prizz.fi


Uusyrityskeskus EnterTM Satakunta tarjoaa maksutonta yrityksen perustamisneuvontaa henkilöille, joiden asuinkunta tai uuden yrityksen suunniteltu sijaintikunta kuuluvat Enterin palvelualueeseen (Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Säkylä ja Ulvila). Enterin palvelut tarjoaa Prizztech Oy, Satakunnan Yrittäjät ja Satakunnan TE-toimisto, yhteistyössä satakuntalaisten kaupunkien ja kuntien kanssa. Enter on osa valtakunnallista Uusyrityskeskusten verkostoa. www.entersatakunta.fi

Jaa uutinen