Palkittu yrittäjä Musan Paviljongista Porisperen bäkkärille


Eventcoast palkitsi Satakunnan Vuoden tapahtumateko -palkinnolla porilaisen Harri Vilkunan. Hänet tunnetaan tapahtumayrittäjänä, jonka takataskusta löytyy ravintoloita, klubeja, tapahtumia kauppatorilta jäähalliin. Vilkuna on kasvanut työhönsä, vaikka löytyy häneltä myös restonomin paperit. Opiskelu tosin kesti peräti 26 vuotta.

Vilkunaa naurattaa:
– Kyllä, aika pitkään siinä meni. Korona raivasi pari vuotta sitten kalenterin täysin tyhjäksi, joten siinä kohtaa oli hyvä hetki iskeä.

Harri Vilkuna on opittu tuntemaan tekijänä. Hänet muistetaan muun muassa Club Moosta, Kinosta, Porisperesta, Kirvatsin Jytästä ja lukuisista West Areenan tapahtumista. Ensi vuonna viisikymppisiään viettävä, työteliäs ja innovatiivinen yrittäjä on ollut alalla reilusti yli puolet elämästään. Kaikki alkoi Musan Paviljongista.
– Äiti omisti Pavin ja siellä tuli oppi niitettyä kaikissa mahdollisissa tehtävissä.
Ja se naru veti. Tällä hetkellä Vilkuna on mukana ravintola-alalla Dante Pizza & Barin sekä muun muassa Mekania pyörittävän Duunin Oy:n osakkaana. Tapahtumapuolta pyörittävät Porispere Oy:n lisäksi Vilkunan oma tuotantoyhtiö. 

Koronan iskiessä ei tiedetty, että se tulee tarkoittamaan isoa iskua tapahtuma-alaan ties kuinka pitkäksi ajaksi. Vuoden 2020 Porisperea ei koskaan juhlittu. Porisperen markkinointi on nojannut alusta saakka vahvasti huumoriin sen sarkastisimmassa laidassa. Porisperen organisaatio teetti t-paitoja, joissa luki ’Porispere 2020 The best party I never went’.

Seuraavan vuoden Porispere saatiin järjestettyä, mutta rajoitetusti ja loppuun saakka jännittäen, miten rajoitukset muuttuvat. Elettiin aikaa, jolloin rajoitukset saattoivat tulla paikallisen tartuntatautityöryhmän kokouksen jälkeen parissa päivässä. Ennakoinnista tuli elimellinen osa järjestelyjä.
– Porisperen laajentumista oltiin pohdittu jo pitkään. Tämän vuoden festivaali kasvoi Lokki-lavalta Kirjurin kesäteatteriin sekä Raju-lavaksi nimettyyn isoon lavaan Areenan asfalttikentällä. Odotukset olivat korkealla. Koronan kanssa oltiin jo sinut ja kaikki näytti hyvältä. Lippujen ennakkomyynneissäkin oltiin reilusti edellä aikataulua, Vilkuna kuvailee.
Myös festivaalikävijät odottivat pääsemistä tutulle tantereelle juhlimaan. Sitten nousi synkkiä pilviä taivaalle. Konkreettisesti.

Porispere juhlittiin 5.–6.8.2022. Perjantai sujui, vaikka vettä satoikin. Lauantaina tilanne muuttui radikaalisti. Kirjurinluoto joutui myrskyn silmään. Huolimatta kaikista lupien mukaisista turvatoimista Raju-lava jouduttiin sulkemaan ja sää oli hurja. Tärkeintä oli pitää alue turvallisena. Tapahtui juuri se, mihin ulkoilmatapahtumassa ei ole mahdollista varautua. Seuraavalla viikolla Porisperen markkinointi oli jälleen hereillä. Uudet paidat tulivat myyntiin: ’I survived – Porispere 2022’ ja jatkoa on Vilkunan mukaan luvassa ensi vuonna.

– Ilman Harri Vilkunan panosta paikallisessa tapahtumakentässä Pori olisi aivan toisenlainen paikka. Vilkunan monipuolisuus on vertaansa vailla ja pitkä kokemus on tuonut näkökulmaa. Kyky kääntää vastoinkäymiset sarkastisesti markkinoinnin käyttöön vaatii tekijöiltään rohkeutta ja pelottomuutta, kuvailee Prizztechin kehittämispäällikkö Mari Antikainen.

Teksti: Elina Wallin